the guardian angel logo transparent enkeli

Arto Halosen elokuva  

Suojelusenkeli palkittu parhaana elokuvana Isossa-Britanniassa

 

Murderous Trance aka The Guardian Angel – Suojelusenkeli on palkittu parhaana elokuvana (Best Feature Film) Lontoossa 9. tammikuuta järjestetyssä Gold Movie Awards -tapahtuman päägaalassa. Myös näyttelijä Josh Lucas palkittiin parhaimpana näyttelijänä roolistaan elokuvassa.

Suojelusenkelin lisäksi ehdolla parhaaksi elokuvaksi olivat Schemers (David McLean), I Wrote This For You (Jason Zavaleta), Before The Dawn (Jay Holben), My Name is Sara (Steven Oritt) ja Ray Meets Helen (Alan Rudolph).

Neljättä kertaa järjestetty Gold Movie Awards on läpi vuoden toimiva tapahtuma, joka palkitsee parhaimmat elokuvat ja elokuvantekijätkuukausittain. Tapahtuma huipentuu vuosittain järjestettävään päägaalaan, jossa palkitaan vuoden parhaimmat elokuvat ja niiden tekijät. Tapahtuman tarkoitus on tukea independent -elokuvien tuotantoa ja tuoda niitä esille.

Myös elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Arto Halonen, sekä toinen pääosanäyttelijä Pilou Asbæk, olivat tahoillaan ehdokkaana, Halonen parhaasta ohjauksesta ja Asbækparhaaksi näyttelijäksi.

Suomessa Suojelusenkeli sai ensi-iltansa vuonna 2018. Kansainvälisen ensi-iltansa elokuva sai syksyllä 2018 maineikkailla Varsovan elokuvajuhlilla. Elokuvan esitysoikeudet ovat myyty jo 60 maahan, joiden joukossa ovat mm. Yhdysvallat, Espanja, Ranska, Puola, Japani, Kiina sekä kaikki Pohjoismaat.

Elokuva haastaa katsojan kysymään, kuka hallitsee mieltäsi? Voiko ihmisen hypnotisoida murhiin? Psykologisen trillerin taustalla ovat tositapahtumat, Tanskaa 1950 -luvulla kuohuttaneet hypnoosimurhat. Palkittu Josh Lucas näyttelee elokuvassa Bjørn Schouw Nielseniä, miestä, joka tuomittiin 17 vuoden elinkautisvankeuteen osallisuudestaan hypnoosimurhiin.

Tarinasta ilmestyi yhtä aikaa elokuvan kanssa Kevin Frazierin ja Arto Halosen samaa aihetta käsittelevä kirja, jonka julkaisija on WSOY. Elina Ahlbäck Literary Agency on myynyt kirjan käännösoikeudet tähän mennessä jo Tanskaan, Italiaan, Serbiaan ja Portugaliin.

Elokuvan pääosissa ovat kansainväliset tähdet Pilou Asbæk(Game of Thrones, Vallan linnake), Josh Lucas (Le Mans 66 – Täydellä tehollaKaunis mieli, Sweet Home Alabama) ja RadeŠerbedžija (mm. Downton AbbeyEyes Wide Shut), sekä  suomalainenSara Soulié(NymfitToiset tytöt). Elokuvan taiteelliseen suomalaisryhmään kuuluvat myös kuvaaja Pini Hellstedt, leikkaaja Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelija Kirka Sainio sekä säveltäjä Tuomas Kantelinen.

Gold Movie Awards -ehdokkaat

https://www.goldmovieawards.com/nominees

Gold Movie Awards -tapahtuma

https://www.goldmovieawards.com/

The Guardian Angel – Suojelusenkeli –elokuvan traileri 

https://youtu.be/LBpAopFBfGw